keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Neulegraffiteja tois pual jokke

Jo toista kertaa Turussa järjestettiin neulegraffititapahtuma Knit 'n' Tag. Tänä vuonna tapahtuman teemana olivat kukat, nauhat sekä pitsit. Aurajokirannassa koristeltuja puita oli yhteensä 33 kappaletta. Osa graffiteista on yksittäisten henkilöiden tekemiä, osa niistä taas on tehty isommalla porukalla. Työt ovat esillä nyt jo toista viikkoa, ja puiden juhlavaatteet ovat viimeisen kerran nähtävissä 8.6.2015.

Tässä postauksessa esittelen vuorostaan tois pual jokke, eli Kauppatorin ja ydinkeskustan puoleisella rannalla olevat neulegraffitit. Mikä näistä on lempparisi? 






























Siinä ne taideteokset sitten olivatkin! Oletko itse jo käynyt Turun jokirannassa katsomassa näitä kauniita puita? Voisitko itse kuvitella neulovasi jotakin näin suurta? 

6 kommenttia:

  1. Iih! Kävin eilen kuvailemassa samoja puita ja suunnittelin tekeväni niistä inspiraatiopostauksen. Tuo QR-koodi oli jäänyt kyllä kokonaan huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse bongasin tuon QR-koodin ihan helposti, sen verran näkyvällä paikalla se oli :D Toisaalta, jos kulkee eri suuntaan, kuin minä kuljin, se saattaa jäädä huomaamatta.

      Poikaystävä testaili noiden koodien toimivuutta: neulottua ei puhelimen QR-koodilukija tunnistanut, mutta tuo paperinen versio toimi ihan moitteettomasti. Koodin takaa paljastui linkki neulegraffitin tekijän blogiin. :)

      Poista
  2. Upea kuvakavalgadi neulegraffiteista. Pääsisimpä itsekin katsomaan.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea tuo tapahtuma ja hyviä kuvia! Vähänkö harmittaa, etten ehdi käydä Turussa ennen puiden riisumista. Ehkä ensi kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo tapahtuma oli todella kiva idea! Tuo neuletöiden väriloisto jokirannassa näytti niin ihanan pirteältä ja kesäiseltä. :) Ikävää, ettet ehtinyt paikan päälle katsomaan kauniita neulegraffiteja. Toivottavasti ensi kerralla löytyy aikaa Turunreissulle!

      Poista