tiistai 16. kesäkuuta 2015

Maailman hempeimmät sukat

Musta tuntuu, että blogaan vähän ylinopeutta. Uusia postauksia satelee sellaista vauhtia, että heikompaa alkaisi jo hirvittää. Postauksiakin on kertynyt jo neljännessata, mutta mikäs siinä, kun juttua riittää! Pidemmittä höpinöittä voitaisiinkin jo siirtyä itse aiheeseen, nimittäin valmistuneisiin sukkiin.

Ostin jokin aika sitten Facebookin Lankahamsterit -ryhmästä Novitan 7 Veljestä Raita - Pastelliraita -lankaa, sillä ihastuin tämän langan väriin. En kuitenkaan meinannut millään keksiä, mitä siitä neuloisin. Perussukkaa ei huvittanut tehdä, muttei silti mitään liian monimutkaistakaan. Ja tietenkin raitojen piti tulla kauniisti esiin. 

Erinäisten inspiraatiokuvien katselun seurauksena päädyin tekemään Langan Rytmi -nettilehden ensimmäisestä numerosta Sweety -sukat, joiden varren ihanan tyttömäiseen röyhelöön rakastuin heti. Puikoiksi nappasin 3,75 mm bambupuikot, sillä 3,5 mm puikot olivat kaikki varattuina muihin neuletöihin.


Nämä ihanuudet jäävät lämmittämään omia varpaitani ensi talven varalle - ja ehkä tänä kesänäkin ne tulee vedettyä muutamaan kertaan jalkaan, sillä varpaani palelevat todella helposti, oli ulkona kuinka lämmintä tahansa.


Tällaiset sukat siis tällä kertaa. Mitä pidätte? :)

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka söpöt sukat! Oot kyllä taitava :)

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tää sun blogi on just se paikka mihin tuun kateuksissani kattoon kaikkee hienoo mitä muut osaa tehdä (omiin taitoihin kuuluu pipon ja isoäidinneliön virkkaus ja kaulahuivi lol). Oot kyl taitava ja sun blogi inspiroi mua jatkamaan käsitöiden parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että toimin jollekulle inspiraationa :) Käsitöissä tosiaan tulee paremmaksi vain harjoittelemalla. Itse olin peruskoulussa varmaankin luokkani huonoin käsitöissä, ja laitoin aina äitini tekemään kotona kaikki käsityöläksyni. :D Vuosi sitten kuitenkin innostus heräsi uudelleen, ja sen jälkeen oon opetellut vähän kaikenlaista.

      Itselläni ei tuo virkkaus suju ollenkaan. Ois kiva osata tehdä edes niitä isoäidinneliöitä (niistähän saa tehtyä vaikka mitä kivaa!), mutta kun ei. Muutenkin neulominen taitaa olla enemmän se mun juttuni.

      Tsemppiä sulle käsitöiden harjoittelemisessa! Rohkeasti vaan uutta ohjetta testaukseen, ei se oikeesti ole niin hankalaa. Ja multa saa tulla pyytämään apua koska vaan. :)

      Poista
  3. Onpas nätti malli! Eikä muuten haittaa, että postauksia tulee nopeaan tahtiin - onneksi joku jaksaa kun itse ei jaksa/kerkeä/ehdi/kykene postaamaan niin usein! Mietiskelin muuten tässä kun tätä sun nättiä ulkoasua kattelin, että mistä olet tän bongannut vai onko itse koodattu? Minä haluaisin jotain muutosta Abstraktiin kun en tiedä, onko se niin käyttäjäystävällinen ilman sivupalkkeja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista!

      Ulkoasu on bloggercandy.com -sivustolta, linkki sinne löytyy tuolta ihan sivun alaosasta. Itse pidän eniten ulkoasuista, joissa on yksi sivupalkki. Postauksille ja kuville jää tilaa, mutta silti sivupalkin jutut tulee kaikki sopivan helposti esiin, toisin kuin ylä- tai alapalkissa.

      Poista
  4. Oh, kuinka ihastuttavat sukat! Tuollaiset sujauttaisin mielelläni omiinkin tassuihini. :3 Hienoa, kun joku osaa ja jaksaa ja viitsii tehdä käsitöitä noin ahkerasti kuin sinä!! :) Itellä vähän kaikkien asioiden suhteen motivaatio kateissa.. Virkkuukoukku mulla ei pysy kädessä alkuunkaan - sen jätän teille oikeasti lahjakkaille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Mullakin on motivaatio hukassa vähän kaikkeen - paitsi käsitöihin. Hyvä jos jaksaa edes siivota omaa kotiaan...

      Poista
  5. Voi miten ihanat! Hyvää Juhannusta, villasukat tullee tarpeeseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi! :) Hyvää Juhannusta sinullekin! Toivotaan kuitenkin, että säät lämpenisi vielä yllättäen, ettei villasukkia tarvita juhannuksena. Mutta jos tarvitaan, niin ainakin niitä on neulottuna varastoon. :D

      Poista
  6. Voi miten suloiset reunaröyhelöt! :)

    VastaaPoista